No niin, jospa taas vihdoinkin ottaisi näppäimistön kauniiseen käteen ja kokeilisi jälleen kerran käyttää tätä Bloggerin normaaliversiota, mobiilisovelluksella ei saanut muuta aikaan kuin lievään halun heittää tabletti seinään, mutta se on ihan normaalia :).
Warning: Wall of text/ Varoitus: Nyt juttua taas riittää
Viime viikolla pääsin maistelemaan vähän Islantilaisten perinteisiä herkkuja eli nyt päästään siihen osioon josta saatoin alkupään tekstissä puhua eli nyt tulee sitten niitä jännempiä ruokia. Täällä vietetään juurikin näihin aikoihin eräänlaista keskitalven juhlaa eli Thorrablóttia, jolloin ihmiset syövät perinteisiä liharuokia, mitä ennen vanhaan syötiin ihan yleisesti eli Thórramatur (luultavasti kirjoitetaan noin suomalaisilla aakkosilla, joku viisaampi voi valistaa jos kirjoitin väärin). Nämä ruoat ovat siis ajalta, jolloin ihmiset olivat köyhempiä ja ruoaksi käytettin kaikki, mitä teurastuksen yhteydessä ruhosta lähti irti ja koska ruoan säilyttäminen oli hankalempaa ilman moderneja kylmäsäilytystiloja, tulivat muut keinot hyvään tarpeeseen. Lihoja savustettiin tai säilöttiin hapattamalla, kaloja kuivattiin ulkona tai kuten jo pelottelin, hain lihaa valmistettiin ensin hautaamalla se maahan noin puoleksi vuodeksi "tekeytymään" jotta lihassa oleva urea vähän vähenisi syömäkelpoiseksi. Tämä erikoisuus on nimeltään Hakarl ja sitä saa kaupoista jos tahtoo kotiin ostaa isomman satsin tai muutamasta ravintolasta snapsin kera, luultavasti vielä menen kokeilemaan ko. "herkkua"
Kaupoista ja ravintoloiden ruokalistoilta löytääkin siis juuri nyt seuraavia kulinaristisia erikoisuuksia kuin paistettua lampaan päätä eli Svid, lampaan päästä valmistettua hapatettua hyytelöä, Varsinais-Suomalaisittain eräänlaista hapanta alatoopia eli Súr Svidasylta, lampaan ja naudan maksasta valmistettua maksamakkaraa eli Lifrapylsa, sitten ihan suomalaisillekkin tuttua sianlihahyytelöä tai alatoopia eli Grisasylta ja sokerina pohjalla: hapatettuja pässin kiveksiä eli Súrir hrútspungar.
 |
Näitä sitten vaan kaupasta/
When shopping, look for these |
Viime viikon perjantaina koitti siis hetki, jota en tiennyt odottavani, Audunn piti lupauksensa ja toi töihin lounaan alkupaloiksi vähän porramaturia maisteltavaksi. Edellä mainituista herkuista lautaselleni päätyi siis lammasta kahdessa eri muodossa, possun alatoopia ja maksamakkaraa, kyytipojaksi luulin saavani omenasosetta, mutta se paljastuikin myöhemmin lanttusoseeksi, yllätys! Kaikkia tässä vaiheessa tietenkin kutkuttaa että maistoinko kiltisti kaikkea ja miltä ne oikein maistuivat? Kyllä, olin reipas ja otin vähän lisääkin.
 |
Syömään!/
Din din! |
Pässin kivekset no niin no, ei pahaa sinäänsä, makua voisi kuvailla sellaiseksi happamaksi, vähän kuin olisi piimää syönyt? juonut?, ei ihan kamalaa kuitenkaan. Suolaa olisivat kaivanneet ja itse olisin varmaan paistanut voissa ja lisännyt vähän yrttejä ja pippuria niin varmasti makuelämys olisi erillainen. Hapan lampaanpäähyytelö oli hapanta ja maistui lampaalle, eli suomalaiseen tyyliin sanoisin sen maistuvan vähän villasukalle, mutta lammasta ei ole tullut kotona oikeastaan koskaan syötyä ja se vaatii kyllä totuttelua. Ehkä juuri tämä lammashyytelö aiheutti eniten vaikeuksia, siihen kun siis ihan oikeasti laitetaan kaikki mitä päästä lähtee ja hapan villasukka ei oikein ole suosikkimaku. Tässä kohtaa on hyvä tunnustaa että pienten lasten tapaan en pysty syömään kunnolla ruokia, joiden suutuntuman koen epämiellyttäväksi ja herkkä
 |
Enne: Nyt vielä naurattaa, kohta
maistetaan pässin kiveksiä/
Before: Well this is funny, I'm going to
eat testicles |
makuaisti tähän yhdistettynä on toosi hauskaa. Fridalla ja Audunilla ainakin oli hauskaa seurata mun ilmeiden vaihtumista ruokalajin mukana. Seuraavaksi lautasella olivat enää jäljellä possun alatoopi ja maksamakkara ja alatoopi oli oikeasti tosi hyvää. Ihan saman makuista kuin mitä suomalainen alatoopi, eli jos on joku lihahyytelön ystävä, niin Islannista saa ihan samaa tavaraa. Maksamakkara taas ei ollut minun makuuni, lampaan maku paistoi aika vahvasti läpi vaikka joukossa olikin naudan maksaa tasapainoittamassa lampaan maksan väkevyyttä. Toisaalta veri/maksaruoat eivät vaan uppoa kunnolla muutenkaan, liekö syynä liian vahva maku vai ettei kroppa vaan yksinkertaisesti kaipaa verta vahvistamaan yhtään ylimääräistä settiä ja aiheuttaa siksi kevyen hyiyökensyö-reaktion, kuka tietää. (Oon vaan liian nirso, myönnän.)
 |
Jälkeen: Ei naurata enää..
paitsi että nauratti/
After: Not so funny anymore eh?
Except it was! |
Koska olin kiltti ja söin kaiken tai ainakin melkein, sain jälkiruoaksi Fridan laittamaan Kookoskalaa ja voin todellakin suositella lämpimästi kaikille paikallisia kaloja, erityisesti koljaa joka on tällaiselle kalan epäfanille sopivan mieto makuelämys. Toivottavasti en pelotellut liikaa omilla kokemuksillani, suosittelen ainakin maistamaan kerran näitä erikoisuuksia jos vaan tilaisuus tulee eteen, kiusaammehan mekin turisteja mämmillä ja saunalla, nyt tuli sitten koettuna sama täkäläiseen tyyliin ;).
Thórramaturin lisäksi pääsin testaamaan kahta muuta paikallista ruokaa, perunamuusia ja lihakeittoa. Joku jo ehti hihkaista että noitahan saa suomestakin, mitäs erikoista tässä nyt sitten on? No perunamuusiin laitetaan sokeria, siis ihan kunnolla ja ei suolaa ollenkaan, vinkeän makuista voisin sanoa. Perunalaatikon ystävälle ei niinkään vierasta, mutta perunamuusi on muusia vasta, kun siihen on lisätty sopivasti suolaa ja flänkäyksellinen voita, sillee kuin äiti aina tekee. Lihakeitto oli muuten ihan täsmälleen samanlaista kuin se kuuluisa äidin lihasoppa, mutta maustepippurit puuttuivat ja lihana käytetään lammasta eli lampaanlihakeittoa. Suosittelen oikeasti ihmisille enemmän lampaan lihan syöntiä, sillä itselläni on aika paljon vaikeuksia tottua lampaan ominaismakuun, mitä ei kuulemma Islantilaisessa lampaassa edes pitäisi olla. Täkäläinen lammas on puhdasta ja kuulemma luomumpaa kuin suomalainen luomu, ja erikoisinta lihasta tekee sen valmis suolaisuus, päkäpäät kun laiduntavat suolaisen merituulen tuivertamilla laitumilla ja saavat ruohon mukana pienen suola-annoksen, joka siirtyy vähitellen lihaan.
Jotta ei mene ihan vaan paikallisten perinne- ja kotiruokien päivittelyksi, käväisin myös testaamassa keskustan ravintolatarjonnan. Edellisessä kirjoituksessa olenkin jo maininnut että variaatioita löytyy crepeistä hamppareihin ja onhan täällä myös oma raaka/vegaaniravintolaketju nimeltä Glo. On muuten tullut maisteltua pariin otteeseen ja voin suositella ihan kaikille, lihan ystäville löytyy kanaa että ei ihan heti tarvitse vieroitusoireita alkaa potemaan :). Yksi löytyy tästä ihan läheltä Hotelli Hiltonin kupeesta, yksi keskustasta Laugavegurilta ja kolmas Hafnafjördurista, samasta rakennuksesta löytää myös Hafnafjördurin kultturikeskuksen/museon eli kulttuuria ja kulinaarisia elämyksiä sieltä.
Perjantaisen Thórramatur-session jälkeen hurautin bussilla keskustaan ja koska nälkä alkoi ilmoitella itsestään, päätin syödä jotain kivaa ja hyvää ennen ruokakauppaan menoa. Mikään ei aluksi oikein heti iskenyt ja vaeltelin aikani Laugavegurilla ja lueskelin ruokalistoja, ranskalaista? eeii, hampparit? nnoo eiii,
 |
Keittoa leivässä :)/
Soup in bread |
mitä mää söisin, emmää tommost... Sitten tuli vilu ja vielä kovempi nälkä ja vastaan tuli Svarta Kaffid ja totesin että hei, miks ei, tuulee, on vilu ja kohta syön vaikka porramatia uudestaan jos en nyt mene jo jonnekkin. Svarta Kaffid on täällä tullut kuuluisaksi leivän sisällä tarjottavasta keitosta, siis ihan oikeasta pienehköstä tuoreesta leivästä koverretaan sisustaa pois ja kolo täytetään kuumalla keitolla, ainoa astia on leivän alla oleva puulautanen. Nyt oli vaihtoehtoina Meksikolainen lammas/nautakeitto tai Italialainen vihanneskeitto ja koska jostain se lampaaseen totuttelu on aloitettava, niin päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon eli lihasoppaan (päivisin on muitakin ruokia listalla kuten burrittoja ja tietysti päivän keittoa, mutta nyt illalla oli pelkästään keittoja tarjolla, toim. huom.). Oli muuten hyvää, sopivan tulista ja leipä tuoretta, tuntui että jäsenet sulivat ja keitto pysyi leivän ansiosta pitkään kuumana, 5/5 sanoisin, turhaan eivät ole kehuja saaneet.
Lauantai-iltana iski tietoisuuten että on lauantai ja jotain olisi mukava tehdä turistireissun jälkeen (mitä se oli, siitä lisää myöhemmin koska tää juttu vaan venyy ja vanuu jo nytkin). Nyt oli siis aika viimeinkin sivistää itseäni ja mennä syömään ihan oikeaa, kunnollista sushia, en siis ennen ole syönyt joten nyt jos koskaan, sillä näköjään viikon teema oli uusien makuelämyksien hankkiminen. Reykjavikista saa sushia muutamasta eri paikasta, on ketjupaikkaa ja keskustassakin ainakin kaksi eri vaihtoehtoa, joista toisesta olin lukenut eräästä lehdestä ja
 |
Sushi! Vähän on tumma kuva, ei
kehannu käyttää salamaa/
sorry about the picture cuality
I didn't want to use the flash and
disturb other people |
kiinnostus heräsi. Paikan nimi on Sakebarin ja sen voi löytää Laugavegurin ja Skolavördustigurin risteyksestä keltaisesta talosta, raput ylös vinttikerrokseen ja äkkiä oletkin Japanissa :). Sakebarinin valikoimista löytää sushia monella eri variaatiolla ja tyylillä ja nimensä mukaisesti tietenkin sakea. Valikoimaa riittää ja listalla on yllätyspulloja eli henkilökuntakaan ei tiedä sisällöstä muuta kuin että sakea se on, etiketistä ei vaan ota selvää. Tilasin maistelumenun eli kokki kokoaa annokseen 13 sopivaa makupalaa kokeiltavaksi, hinta oli 2250 kruunua eli 14,95 euroa, hintavertailua ei pysty kokemusten puutteessa tekemään, mutta hyvää oli. Raikasta ja erilaista, mustekalaa, tonnikalaa, kahta eri lohta, mysteerirullia :) mutta oikeasti tykkäsin. Ennakko-odotuksena oli että maistuisi enemmänkin kalalle, siis sellaiselle tunkkaiselle ja mutaiselle, mikä aiheuttaa eniten inhoreaktioita itselläni mutta ei sentään, kala oli raikkaan makuista ja taatusti tuoretta. Jälleen kerran 5/5, käykää ihmeessä kokeilemassa ja on vielä pakko päästä uudestaan, ehkä ensi kerralla maistan jotain sopivaa Sakea :).
Nyt meni ihan syömiseksi koko teksti ja tuli muuten vissiin myös romaani samalla, ei kai haittaa? ;) Ja sitten same in English with a feeling.
Icelandic Cuisine
I seem have some trouble to be more frequent with my blog but it isn't always easy to be me, especially when you're using a pad instead of a normal computer. The Blogger that I'm now using is meant for a regular computer so it's not that well suited for this kind of use but the mobile app was even more gludgy and nerve tensing than this, so it's either this or message in a bottle system so...
This text is all about eating, nice things and some not so nice but still interesting things. As it is February in here and this is the time of year in Iceland when people want to look back to the time when life was more simpler and the food was even simpler. It is the time of Thórraplot, a vinter festival period when people eat food from the ye olden days, when the land and it's people were poor and they needed to use some ingenuity to prepare the everyday meals. This meant that when an animal was slaughtered you used every part of the carcass from the skin to the bones. The preserving food part was a tricky part when you don't have the access to the modern appliances, so people used other kind of means to make the food stand against time and decay. Fermenting, smoking, drying and even sometimes rotting were the ways to keep meat from going off.
During this time of Thórrablot you can find the special foods, called Thórramatur in the stores, some restaurants and even at workplaces, it's a bit like we have the Christmas dinner, or Easter etc. The most common varieties are the seared lambs head or Svid, a meaty soured jelly made from the said head or Sur Svidasylta, putrid shark or Hakarl, dried fish with butter or Hardfiskur, liver pudding/sausage/pate or Lifrapylsa, then there's the something familiar for us Finns as well: jellied pork head or Grisasylta and last but not least the one, the only, soured rams testicle or like the locals call them Súrir hrútspungar. All these and much more in your local stores and restaurant near you, just ask for Jóse at the door and if you order now there will be some local beverages available just in mere price of 9.95$. (I'm having too much fun writing this...)
Anyway, my lovely employers wanted me to get the real taste of Iceland and on last weeks friday, well one week ago (somebody's been slacking with the writing) Audunn came to work carrying a bag filled with goodies. There was some rams testicles, soured lambs head jelly, the liver pate of course and some jellied pigs head aswell. On top of these there were some pureed rutabag or swede, my first thought was that it was apple sauce but still, it was quite nice. Now to the most waited part: the tasting of things! I was a good girl and tasted everything and even took some more some of them, and I do recommend everybody to try these food themself, don't get scared from my experiences, you can always at least try everything once, now that being said I have some issues with foods. I don't like eating things that taste "wrong" because I have quite sensitive taste buds or have "weird" textures, like when steaks sometimes have sinews or something else "hard", "weird", "mushy" in them and I'm done eating after that bite.
The rams testicles were interesting, they didn't realy taste too bad, sour but not too bad, fry them in butter, put some salt, herbs, garlick and pepper on top and they'd be quite nice. The most tricky ones were the lamb, both the jellied head anf the liver pate. The jelly just tasted sour and well, lamb and the liver pate had a strong taste of lamb and liver, allthough it had some beef liver in it to balance the strong taste. I'm not that used to eating lamb, I think it's a Finnish thing but I can sometimes taste the wooly aftertaste in the meat and also eating liver/offals isn't just for me. Don't know if I'm just being too picky eater or my body just doesn't need the extra iron from the food because I have nice and thick blood (vampires, call me) because sometimes I get the "NO" reaction just from one taste. The one thing I liked the most was the jellied pigs head, it tasted just like the ones you can get in Finland and my grandmother used to make it aswell. These were just the apetiser, I had some nice coconut fish that Frida had made for luch as well, and I can recomend the local fish highly to everyone. Especially the Haddock is a great mild tasting fish, an easy starter for those of us that have had some bad experiences with fish in the past and don't like it that much, you'll be pleasently surprised.
The Thorramatur weren't the only tradittional foods I've tried here, I've also had the opportunity to taste some meat soup and mashed potatoes as well. Yes, I know they don't sound that differnt from the Finnish foods but hear me out. The soup is basicly the same that we're all used to have, but the meat used here is lamb and maybe the spices they use here are a bit different, but all in all it's the same. I really need to start eating the lamb more often, especially the local meat is exelent. Audunn told me the local sheep forage on natural meadows, free from pesticides and chemicals and the meat gets its unique natural saltines from the grass that has been "gently" brushed by the salty sea breeze. Then to the mash, it's sweet, really, Icelanders make it with sugar instead of salt and butter that we are used to make. It's weirdly good, tastes a bit like the potato pudding/casserole we make for Christmas, but I do like the "normal" mommys buttery and salty version better.
I've also been eating out, and like I've stated earlier you have a variety of restaurants to choose from, will it be crépes, hamburges, Hakarl or even vegan/raw food, there's a place to go. For the vegans heres is actually a real chain of restaurant called Gló, which server raw/vegan/vegetarian food and also chicken for us die hard meat eaters, who just can't live with out their daily fix. There are three Glós in Reykjavik, one just nearby me next to Hotell Hilton, one in down town on Laugavegyr and one in Hafnafjördur, in the same building with the citys culture center/art museum.
On that Friday I wanted to have something other nice stuff than just Thorramatur, so I headed down town. Then there was the hardest part, what do I want to have? French? well I dunno, kinda, maybe, no, a burger? naaw maybe not, I can't deside and its cold and I'm starving! Dam you reasons for making it so har! I walked down Laugavegur, hungry and cold (I'll get my small violin) and then I just desided that next restaurant and it shall be it, and a good choise that was. I wandered in to Svarta Kaffid, a local restaurant famouse for their speciality: the soup in a bread. My first choise was to get the burrito, but apparently they serve only the soup in the evening, or that was the case then. That days specials were Mexican lamb/beef and Italian vegetables, and as lamb is going to be my new friend here I went for the meat variety. It was just what I needed, it was tasty, spicy to warm your limbs from the cold wind and the bread was fresh and kept the soup hot a long time. And yes, it was served from hollowed bread sided with butter, the only dish was the spoon and the plate it was on. Deffinetly something to try out yourself if you ever have a chance, I give the Svarta Kaffid 5/5.
On that Saturday I realised that it was in fact Saturday and I wanted to do something fun after some tourist stuff (I will tell you all about it soon ish). As I've never had any real sushi and that week was all about eating new thigs I desides to grap my stuff, put on my fancy face on and head to a place I had read on a magazine: Sakebarin. You can find it from the corner of Laugavegur and Skolavördustigur in a small yellow house, just take the stairs to the third floor and tadaa, you're in Japan! They serve a variety of different sushi and other japanese foods and you guessed it, sake as well, the list is long and apparently you can even get shot of mystery sake, no body knows what it is, because they can't read the labels, but it's sake. I took the sushi for one which contained 13 different bites chosen by the cheff, the price was 2250 kronas or 14.95 €, don't know if it's expencive or nor 'cause I've never had any in Finland but it was good. I don't like fish that much and especially the raw fish got me suspisious because I want my fish as fresh as possible and I hate it when fish tastes like mud or just old, but the suhsi was fresh and light tasting. I think I've started to like all the stuff I thought I hated, what's happening? Am I getting all grown up? Quick, to the Netflix, I need to watch some Spongebob Squarepants!
Thats about all I've been eating lately, you'll be hearing some more about my journey so far soon. Kisses and bye.
